Paluu arkeen...

...on pikku hiljaa meneillään. Palasimme Suomeen 22.3. ja vielä viime viikon olimme molemmat virkavapaalla. Tänään oli kolmas työvuoroni reissun jälkeen, enää ei tunnu niin kummalliselta olla täällä ja teholla.

Loppureissu meni kutakuinkin seuraavasti: Wild Coastilta suuntasimme Corollalla Drakensbergin vuorille, Durbanin kautta sillä kuumottava urpo autovuokraamosta ei antanut meille oikeita papereita autoa luovuttaessaan. Sen vuoksi jouduimme tekemään ylimääräisen koukkauksen National Alamon Durbanin toimiston kautta. 20 minuuttia ja homma oli hoidossa, eivät kaikki afrikkalaiset asiakaspalvelijat ole hanurista. (Vain suurin osa...) Drakensbergillä vietimme kaksi yötä Inkosana Lodgessa (erittäin suositeltava majapaikka!) ja kävimme patikoimassa kuulaassa vuoristoilmassa ja itkettävän kauniissa maisemissa.

Drakensbergiltä palasimme vielä jättämään hyvästit Swazimaalle, olimme Malolotja Nature Reservessä kolme yötä myöskin tosi hyvätasoisessa mökkimajoituksessa ja teimme päivän mittaisia patikkaretkiä seeprojen ja blesbokien (joku antiloopin sukuinen ötökkä, pitää hilpeän kuuloista pärinää) seassa erittäin päräyttävissä maisemissa. Malolotjasta ajoimme Johannesburgiin, jossa olimme neljä yötä, sillä Iberia oli kätevästi siirtänyt lentomme yhtä päivää myöhemmäksi.

Johannesburgissa osallistuimme tämän reissun ainoille opastetuille päiväretkille, apartheid-museoon ja Sowetoon sekä Johannesburgin kaupunkikierrokselle. Erityisesti museot, Apartheid Museum ja Hector Pieterson Museum sekä Regina Mundi Cathedral Sowetossa olivat varsin kova pudotus maan pinnalle. Apartheid ei tarkoittanut ainoastaan eri jonoja mustille ja valkoisille, se oli raastavan kärsimyksen aikaa, älytöntä väkivaltaa ja epäinhimillisyyttä. Hävettää olla valkoinen!

Kotiinpaluu oli melkoisen pöllämystyttävä kokemus: oma asunto tuntui kertakaikkisen kummalliselta ja Alepan reissu oli harvinaisen hämmentävä. Pällistelin tuossa Minna Canthin kadulla että täälläkö minä muka asun, älkää viitsikö pilailla... Pikku hiljaa elämä alkaa tässä asettua raiteilleen, elämä Suomessa tuntuu päivä päivältä normaalimmalta. Se on hyvä se, mutta toivottavasti tähän tasa-arvon ja sosiaaliturvan lintukotoon ei koskaan enää turru niin paljon, että valittaisi olemattomista. Olemme kaikesta huolimatta niin käsittämättömän onnekkaita, ja samalla velvollisia osoittamaan solidaarisuutta onnen vähermmän potkineille.

Reissu on nyt heitetty, mutta sen verran blogi vielä (toivon mukaan) elää, että valokuvia loppumatkalta olisi tarkoitus laittaa tänne näkyville. Jahkas ehtii ja jaksaa ja saa aikaiseksi...

Valokuvia

Hiking-nakymia Southern Drakensbergista.

Ed. samoja nakymia.

Kuumottava 4wd sotaratsu valmiina Sani Passin valloitukseen. Renkaat loppu, takakontti hitsattu umpeen...

Sani Pass valloitettu!

Basotho-hutun pihassa Suomen lippu.

Kuumottava 4wd sotaratsu...

5,5 h odottelua Sterkspruitissa.

Pimp my Corolla.

Nakymia lungista Wild Coast / Cintsa.

Yebo gogo! Cintsa Bay / Indian Ocean.

Wild Coast / Coffee Bay.

Pitkasta aikaa

Pari viikkoa on vierahtanyt siita kun edellisen kerran olimme a)internetin ja b)selaimen joka suostuu avaamaan Bloggerin aarella. Siksi siis pitka tauko, tama sivusto ei tahdo aueta nettikahviloiden Explorerilla ja sekos potuttaa. Kuvia ette saa vielakaan, koska talla nettiyhteydella niiden lataamiseen menisi kaksi viikkoa.

Matka jatkui Durbanista kohti Drakensbergin vuoria, jossa vietimme pari paivaa ihan Sani Passin (ainoa tie Lesothoon Drakensbergin lapi) juurella vaellellen. Sitten jatkoimme Lesothon puolelle nelivetoisella kombilla (!), oli varsin parayttava reissu. Lesothossa vietimme muutaman paivan Mokhotlongin (itaisen Lesothon suurin "keskus") lahella kasittamattoman hienoissa maisemissa patikoiden ja ponilla ratsastaen (voi Tarjan sinista persamusparkaa!). Koska Kela ystavallisesti muisti minua (Tarja) kaikkien kevaalla 2005 valmistuneiden ilolla, opintotuen takaisinmaksukehotuksella, piti Mokhotlongista paukkia paakaupunkiin Maseruun netin ja postin aarelle. 8 tuntia bussissa basothomusiikista nauttien venytti hiukan tuota sytytyslankaa...(tassa vaiheessa kirjoittaja vaihtuu kun edellinen syoksyy valon nopeudella vessaan... vekkulia juoda mita vetta sattuu ja syoda 3 kk antibioottia!) Bussimatkan alussa joku paikallinen lantapaukku keksi kaataa muutaman litran kokkelipiimaa dosan lattialle. Onneksi joku mukava basotomusiikista nauttinut valkoinen mies on keksinyt korvaan tyonnettavat vaahtomuovipallot, eli korvatulpat (harmillisesti niita ei ollut mukana kuin yksi pari - tarve olisi ollut useammalle, nelja korvaa / kaksi nenaa)...

Maserusta (Misery meidan slangilla) matka alkoi takkuillen kohti E-Afrikkaa, joten jouduimme viettamaan yon pienessa kaupungissa nimelta Sterkspruit (nimi kertokoon kaiken ko. paikasta). Mainittavan arvoinen seikka kaupungista olkoon, etta naimme siella kokonaista 3 valkonaamaa ja aamulla saavuttuamme n. klo 07.15 paikalliselle huutoasemalla (bussiasema) seurasi 5,5 h odottelu ennen kuin dosa lahti hitaasti vaeltamaan kohti Ita-Lontoota. Minibussin kuljettaja sattui olemaan Etelaisen Afrikan verkkaisin musta herra, joten n. 500 km matka sujui puoleen valiin asti n. 30 km/h:n keskinopeudella. Kuski joutui pitamaan koko matkan ns. hyvaa ryhtia, koska kuljettajan penkin selkanoja ei kestanyt nojaamista. N. 100 km / 3 h jalkeen kulkuneuvosta katosi vaihteet, jotka kuljettaja kuitenkin onnistui palauttamaan narun patkalla suhteellisen katevasti. Puolessa valissa Queenstowniin mennessa kuljettaja onnistui vaihtamaan meidat toiseen bussiin, joten matka alkoi taas taittua normaalia nopeutta (suunnatonta ylinopeutta). Loppumatka Queenstownista East Londoniin meni jonkun paikallisen kuumottavan lakupetterin kyydissa (paikalliset tykkaavat ottaa maksullisia liftareita pidemmille taipaleille). Onneksi kaveri ei keksinyt ryostaa / raiskata meita, vaan osoittautui ihan avuliaaksi-Aatuksi.

Kirjoittaja vaihtuu taas kun varpusparvi on polaytetty ilmoille...East London Backpackerssissa odotti varsinainen painajainen (toisten, ei kuitenkaan kirjoittajien, taivas): 68 hengen ryhma jostain paikallisista naisvoimistelijoista, ialtaan 11-15 vuotta. Keittiossa kompasteli 150 litran saaveihin verista lihaa kun emannat laittoivat teinitytoille braaita. Ja taas sytytyslanka vinkui. Uima-allas oli taynna tissit paljaina keikistelevia alaikaisia - jopa saunakansan edustajalle hiukan hammentava kokemus!

Seuraavana paivana eraalla rahjaantyneella travellerilla lahti mopo kasista - paikallisessa supermarketissa. Vaikka on kolonialistisen kauheaa sanoa nain, niin oli NIIN ihanaa paasta pitkasta aikaa kunnolliseen kauppaan, josta saa lansimaisia elintarvikkeita!!!

Seuraavana paivana loppui reissumme hardship-osuus kun pakasta vedetty Corolla tuotiin hostellimme eteen. Ei enaa sekoilua huutoasemilla, hajoilua kombissa tai rinkan raahaamista aamukuudelta veren maku suussa! Tasta eteenpain koko reissu tulisi olemaan niin smooth, ettei edes Tjareborgin valmismatkalla voi olla helpompaa ja mukavampaa.

Nyt olemme itaisella rannikolla ("Wild Coast"), paikassa nimelta Coffee Bay. Tanne tulimme paikallisen lomakylahelvetin Cintsan ja ehka maan parhaan backpackerssin Buccaneersin kautta. Huomenna jatkamme Mthathan ja Nelson Mandela-museon kautta Port St Johnsiin (paikallinen marihuanankasvatuksen, eli tutummin hopoheinan / daggan, keskus...).

Emkuzwenin kirppusirkus

Tervehdys Durbanista! Olemme nyt lopettaneet tyot ja aloittaneet loman. Eilen rytyytimme kombilla Mbabanesta Durbaniin Etela-Afrikan puolelle - oli harvinaisen puuduttava kokemus, 12 h ilman jalkatilaa... Huomenna lahdemme aamusta kohti Lesothoa, sinne olisi tarkoitus ajaa Drakensbergin vuorten lapi Sani Passia pitkin. Matkalla yovymme pari yota Sani Lodgessa, joka ainakin mainoksen mukaan kuulostaa mukavalta paikalta. Maalla viettamamme viikon jalkeen sielu jai kaipaamaan rauhaa ja hiljaisuutta, jota taalta Durbanista on turha etsia. Suuntaamme siis Lesothoon sita etsimaan.

Viime viikon vietimme siis Swazimaan pohjoisosassa, Emkuzwenin kylassa, jossa Michaelilla on kaikennakoista projektia meneillaan. Yovyimme hanen rakentamassaan Youth Centerissa perinteisissa huteissa, ne tosin oli tehty betonista eika savesta. Seurana meilla oli 6 hengen ryhma nuoria Youth with A Mission-jarjestosta, olivat siella tekemassa "outreachiaan". Vieraanvaraista ja mukavaa porukkaa muuten, mutta erittain korkeahengellista. Oli ajoittain hiukan hermo tiukalla, kun joka valiin rukoiltiin. Mutta kokonaisuutena erittain hyva homma, paasimme ryhman ja tulkkien mukana vierailuille paikallisiin koteihin ja opimme swazien elamanmenosta varmaan enemman kuin neljassa viikossa Mbabanessa. SiSwatin kielikin taipuu eri lailla kuin aiemmin! Viikko ilman sahkoa ja viemaria ei tehnyt tiukkaakaan, kaupunkiin ei tullut patkaakaan ikava. Aika vahalla sita parjaa: kun on juomavetta ja kaasua ruoanlaittoon, eipa sita muuta kaipaa. Nyt tama backpacker-mestan meininki tuntuu vahintaan turhanpaivaiselta...

Ai niin, tuo otsikko... Maalla on mukavaa ja siella on myos paljon mukavia pikku otokoita joiden kanssa jakaa punkkansa. Toivottavasti mahdollismman monet niista kuolevat ennen kuin paasemme Nordenskioldinkadulle asti!

Kuvia maalta 12.-19.2.

Tomin koti.


En suite-kylpyhuoneemme - juokseva vesi oli, jos jaksoi itse juosta sanko kadessa...

Valentine's Dinner.

Nakyma matkalta vessaan...

Tarjan peti.

Loppuarvio Mbabanesta

Hoitojakso 10.1.-12.2.2007

Huomenna siirrymme sivistyksen ulottumattomiin Swazimaan maaseudulle, missa porukka viela parjailee alle dollarilla paivassa. Mita siella teemme, ei hajuakaan. Tomi tod nak jotain hyodyllista sahkoon liittyvaa ja Tarja tiskaa tehdakseen edes jotain hyodyllista. Blogi vaikenee sen vuoksi noin reiluksi viikoksi, alkaa siis huolestuko!

Kohta on edessa haikeat jaahyvaiset Sandra Leen riivioiden kanssa. Nippu harmaista hiuksia on kasvanut Tarjan paahan taman neljan viikon aikana yrittaessa pitaa edes jotain joota 15 mukulalle, mutta ikava niita on jo nyt... Enaa ei pikku Fikile juokse aamulla vastaan "Mommy!" eika tarvitse kayttaa niska-persotetta saadakseen viisi penikkaa pois autotallista, sniif.

Mbabane on ollut mukava paikka asua ja elaa, mutta kovin afrikkalaiseksi tata kaupunkia ei kai voi sanoa. Huomisesta lahtien naemme toivottavasti vahan "OG:mpaa" meininkia. ...Nettikahvilan tati hatistelee pois, muutama minuutti enaa armonaikaa. Joudun siis paattamaan raporttini taalta tahan, kurkatkaa alempaa kuvia viikon takaiselta reissulta Mkhaya Private Game Reserveen.

Valokuvia 3

Otokoita Mkhayasta:

Zyrahvin, taman julman ja ilkeamielisen pedon, lihanhimoinen katse sen havaitessa valkean ja lihavan pullaturismon!

Ronsun nakoaistinelin - haluaisitko kohdata taman pedon silmasta silmaan...

Ronsu.

Zarvikuono viettaa siestaa ennen kuin lahtee saalistamaan viattomia retkeilijoita.

Zarvikuonon poikanen vaanii emonsa suojissa.