Pitkasta aikaa

Pari viikkoa on vierahtanyt siita kun edellisen kerran olimme a)internetin ja b)selaimen joka suostuu avaamaan Bloggerin aarella. Siksi siis pitka tauko, tama sivusto ei tahdo aueta nettikahviloiden Explorerilla ja sekos potuttaa. Kuvia ette saa vielakaan, koska talla nettiyhteydella niiden lataamiseen menisi kaksi viikkoa.

Matka jatkui Durbanista kohti Drakensbergin vuoria, jossa vietimme pari paivaa ihan Sani Passin (ainoa tie Lesothoon Drakensbergin lapi) juurella vaellellen. Sitten jatkoimme Lesothon puolelle nelivetoisella kombilla (!), oli varsin parayttava reissu. Lesothossa vietimme muutaman paivan Mokhotlongin (itaisen Lesothon suurin "keskus") lahella kasittamattoman hienoissa maisemissa patikoiden ja ponilla ratsastaen (voi Tarjan sinista persamusparkaa!). Koska Kela ystavallisesti muisti minua (Tarja) kaikkien kevaalla 2005 valmistuneiden ilolla, opintotuen takaisinmaksukehotuksella, piti Mokhotlongista paukkia paakaupunkiin Maseruun netin ja postin aarelle. 8 tuntia bussissa basothomusiikista nauttien venytti hiukan tuota sytytyslankaa...(tassa vaiheessa kirjoittaja vaihtuu kun edellinen syoksyy valon nopeudella vessaan... vekkulia juoda mita vetta sattuu ja syoda 3 kk antibioottia!) Bussimatkan alussa joku paikallinen lantapaukku keksi kaataa muutaman litran kokkelipiimaa dosan lattialle. Onneksi joku mukava basotomusiikista nauttinut valkoinen mies on keksinyt korvaan tyonnettavat vaahtomuovipallot, eli korvatulpat (harmillisesti niita ei ollut mukana kuin yksi pari - tarve olisi ollut useammalle, nelja korvaa / kaksi nenaa)...

Maserusta (Misery meidan slangilla) matka alkoi takkuillen kohti E-Afrikkaa, joten jouduimme viettamaan yon pienessa kaupungissa nimelta Sterkspruit (nimi kertokoon kaiken ko. paikasta). Mainittavan arvoinen seikka kaupungista olkoon, etta naimme siella kokonaista 3 valkonaamaa ja aamulla saavuttuamme n. klo 07.15 paikalliselle huutoasemalla (bussiasema) seurasi 5,5 h odottelu ennen kuin dosa lahti hitaasti vaeltamaan kohti Ita-Lontoota. Minibussin kuljettaja sattui olemaan Etelaisen Afrikan verkkaisin musta herra, joten n. 500 km matka sujui puoleen valiin asti n. 30 km/h:n keskinopeudella. Kuski joutui pitamaan koko matkan ns. hyvaa ryhtia, koska kuljettajan penkin selkanoja ei kestanyt nojaamista. N. 100 km / 3 h jalkeen kulkuneuvosta katosi vaihteet, jotka kuljettaja kuitenkin onnistui palauttamaan narun patkalla suhteellisen katevasti. Puolessa valissa Queenstowniin mennessa kuljettaja onnistui vaihtamaan meidat toiseen bussiin, joten matka alkoi taas taittua normaalia nopeutta (suunnatonta ylinopeutta). Loppumatka Queenstownista East Londoniin meni jonkun paikallisen kuumottavan lakupetterin kyydissa (paikalliset tykkaavat ottaa maksullisia liftareita pidemmille taipaleille). Onneksi kaveri ei keksinyt ryostaa / raiskata meita, vaan osoittautui ihan avuliaaksi-Aatuksi.

Kirjoittaja vaihtuu taas kun varpusparvi on polaytetty ilmoille...East London Backpackerssissa odotti varsinainen painajainen (toisten, ei kuitenkaan kirjoittajien, taivas): 68 hengen ryhma jostain paikallisista naisvoimistelijoista, ialtaan 11-15 vuotta. Keittiossa kompasteli 150 litran saaveihin verista lihaa kun emannat laittoivat teinitytoille braaita. Ja taas sytytyslanka vinkui. Uima-allas oli taynna tissit paljaina keikistelevia alaikaisia - jopa saunakansan edustajalle hiukan hammentava kokemus!

Seuraavana paivana eraalla rahjaantyneella travellerilla lahti mopo kasista - paikallisessa supermarketissa. Vaikka on kolonialistisen kauheaa sanoa nain, niin oli NIIN ihanaa paasta pitkasta aikaa kunnolliseen kauppaan, josta saa lansimaisia elintarvikkeita!!!

Seuraavana paivana loppui reissumme hardship-osuus kun pakasta vedetty Corolla tuotiin hostellimme eteen. Ei enaa sekoilua huutoasemilla, hajoilua kombissa tai rinkan raahaamista aamukuudelta veren maku suussa! Tasta eteenpain koko reissu tulisi olemaan niin smooth, ettei edes Tjareborgin valmismatkalla voi olla helpompaa ja mukavampaa.

Nyt olemme itaisella rannikolla ("Wild Coast"), paikassa nimelta Coffee Bay. Tanne tulimme paikallisen lomakylahelvetin Cintsan ja ehka maan parhaan backpackerssin Buccaneersin kautta. Huomenna jatkamme Mthathan ja Nelson Mandela-museon kautta Port St Johnsiin (paikallinen marihuanankasvatuksen, eli tutummin hopoheinan / daggan, keskus...).