Rajan takaa...

Olemme viettamassa viikonloppua rajan takana - Mosambikissa. Perjantaiaamuna lahdimme Manzinista kombilla (Toyota Hiace, 15 henkea ja kuski) kohti Maputoa. Kohtalaisen kuumottava matka, mutta hengissa olemme edelleen. Kuski lasetti nasta laudassa koko matkan. Ylamaessa piti heittaa kakkoselle jotta paastiin ylos asti ja alamaessa Haise suostui kulkemaan n. 120 km/h. Haisussa oli 70 km/h latka & perakarry perseessa ja poliisit pysayttivat Maputon alueella kaksi kertaa, mutta sakkoja ei tullut - lahjuksia kuski joutui antamaan, mutta kolehdilta valtyttiin. Pakoputki paatti irrota juuri Maputon keskustassa, joten kuski paatti jattaa kyytilaiset siihen paikkaan, muiden kyytilaisten purnauksesta huolimatta - suomalainenhan ei valita. No ei kun rinkka selkaan ja paikallista ukottajaa & viulun vinguttajaa vaistelemaan...

Pahaksi onneksi ei tullut ostettua Suomesta opaskirjaa, joka kattaisi koko etelaisen Afrikan, nyt olemme hiukan hukassa ilman Lonely Planetin suomaa turvaa. Hostellimme (se toinen Maputon kahdesta hostellista...) henkilokunta osaa englantia hyvin vaihtelevasti, yleisin vastaus kysymyksiin on "No problem!" Siis oli kysymys mika hyvansa (onko taalla mitaan erityista nahtavaa - No problem!) . Tasta kaikesta johtuen pelkaan pahoin, ettemme valttamatta saa Maputosta niin paljoa irti kuin voisimme.

Suoraan sanoen tama on ihan karsea mesta! En ole taalla suinkaan etsimassa luksusta tai helppoa elamaa uima-altaalla, mutta rajansa kaikella. Kukaan ei osaa englantia ja pahus soikoon, kun tuo portugalin-taito on meilla paassyt vahan ruosteeseen. Kukaan ei edes yrita esim. viittiloida tai piirtaa paperille jne. Kaupungissa ei ole muuta kuin torkya, paskaa, lasinsiruja ja kerjalaisia seka rajahtaneen nakoisia mokkeja. Kaduilta pinnoite on irronnut n. 15 vuotta sitten ja poikkeuksetta jokainen kaivon kansi on poissa paikoiltaan. Ruoka on suoraan sanottuna huonoa (samoista raaka-aineista saisi parempaakin...). Etta nain. Tama on kuulemma sita "oikeaa Afrikkaa". Ihan on ikava vieraanvaraisia, ystavallisia swazeja! Ja lampoa on 30 varjossa ja nahka sen kun karventyy.

Viela 15 vuotta sitten taalla myllasi sisallissota ja maa on toivottoman koyha, joten ehka on kohtuutonta haukkua talla tavoin. Jotenkin vain swazien jalkeen paikallisten asenne kaikkeen tuntuu tosi karhealta.

Kuumuudesta meita toki varoitettiin etukateen joten sita melkein osasi odottaa. Yolla nukkuminen melkein mahdotonta, sita heraa joka kert kun jompikumpi kaantaa kylkea. Puhallin ja Backbakkerit huutaa kilpaa, hyttyskaverkko tekee kuvion poskeen ja lakana imeytyy kannikoiden valiin.

Huomenna taas ihanassa Swasimaassa. Paatamme taalta tahan. Stop.

Valokuvia 1

Gwamile Streetin (pääkatu) ja Somhlolo Roadin (kotikatu) risteys, Mbabane

Penthouse at night – this is where all magic happens

Tomi a.k.a. Jack Bauer sekä Pimppa-korolla. Ensimmäistä päivää vasemmanpuoleisessa liikenteessä – lähtisitkö tämän miehen kyytiin?

Kent Rock B&B, kotimme kaukana kotoa

Magugan pato matkalla Mbabanesta Piggs Peakiin, altaan tilavuus 336 milj.kuutiometriä

Phophonyane Nature Reserve

Malolotja Nature Reserve

Swaziknopit osa 1: Mbabane

Tiesitkö tämän – näillä tiedoilla saat mummolassa piparin

Mbabanessa

• on Kentucky Fried Chicken –ravintola!
• ei ole yhtään peliautomaattia yleisillä alueilla (kaupat, huoltoasemat etc.)
• kukaan ei kaupittele mitään – turistin ukottajat ja viulunvinguttajat puuttuvat kokonaan
• kerjäläisiä on erittäin vähän, paikalliset (huonompiosaiset) kerjäävät vain kun olut ja rahat loppuvat
• kukaan ei ole koskaan kuullut kierrätyksestä
• naispuolinen voluntaari ei saa lastenkodilla istua pöytään syömään itse tekemäänsä ruokaa ennen kuin on kattanut pöydän miespuoliselle kollegalleen
• uskotaan, että Swazimaa on muovipussien luvattu maa: kahden hengen norm. ruokaostokset päätyvät kassalla automaattisesti n. 15 muovipussiin, tyyliin ananas omaan pussiinsa, maito omaansa etc.
• kaupat (paitsi ruokakaupat) sulkeutuvat arkisin klo 17
• kaupoissa mustat jättävät laukut säilöön tai ne tarkastetaan ovella tullessa & lähtiessä (valkonaaman ei tarv. näin tehdä)
• kaupan kassalla neiti osaa vain vetää banaanin viivakoodin lukijan ohitse ja painaa enter (loppusumma), yllättävän pulman, kuten Visalla maksavan ulkomaalaisen ilmaantuessa paikalle kutsutaan se ”osaava” kassaneiti tai herra joka sitten ratkaisee pulman
• ei ole työvoimasta pulaa / se ei ole varsinainen kustannus, tästä johtuen: kaupassa on lihatiskin takana varattuna väh. 4 mustaa miestä pelkästään lihan leikkaamiseen, suomalaisen ns. yhden yrittäjän hoitamassa kahvilassa on pomo + kahvinkeittäjä + kassakoneen käyttäjä + kolme tarjoilijaa sekä vielä erikseen siivoojat (väh. 2 henk.)
• B&B majoituksessa Swazi-mamat:kiinnittävät TV:n antennijohdon joka kerta kun sen jaksaa irroittaa, laittavat peiton pussilakanan sisälle joka kerta kun sen sieltä poistaa, vaihtavat pyyhkeet joka päivä vaikka toisin pyydetään, nostavat käsirasvatuubin joka päivä pois yöpöydältä käden ulottumattomiin, silittävät alushousut ja sukat joka pesun jälkeen, kissa alkaa möreästi kehrätä heti kun siihen koskee sormella
• työmailla: ei tunneta / käytetä mitään ns- ”normi” suojavälinettä (kuulon- / näönsuojaus, hanskat etc.), ei ole yhtään Suomen mittapuun mukaan ehjää jatko- ym. johtoa, paikallisten keskuudessa ei tunneta selkäkipuja, ts. taakka sen raskaudesta tahi nostoasennosta huolimatta nostetaan, ei ole yhtään sähkötyökalua, jos sellainen kuitenkin on jostain sinne eksynyt, niin siihen ei löydy sopivaa terää, hiontalaikkaa etc.,
• on pulaa vedestä – tästä johtuen: vesi on kallista, mutta joka kerta kun vedät WC:n, niin pikkupisusi mukana huuhtoutuu n. 25 l puhdasta juomavettä viemäriin ja pihalla on uima-allas jota kukaan ei koskaan käytä (paitsi Tarja)
• alle +20°C lämpötilassa: paikalliset vetävät pipot & villamyssyt korville, tuulipuvun niskaan ja lähtevät lenkille ja lastenkodin lapsille väännetään fleeceä päälle
• hyväntekijää ja sädekehän kiillottajaa löytyy joka lähtöön: Mukana mm. Suomen Punainen Risti, Unicef, USAID, LDS, LFA, WFP, Baylor International Pediatric AIDS Initiative – ja Seppä & Suhonen!

Tyon raskaan raatajat

Sawubona niinkuin takalaiset tapaavat sanoa! Terveena ollaan edelleen kaikesta huolimatta eli rautavatsa piti pintansa. Taisi olla huono idea valita blogger blogiohjelmaksi, on ollut hieman Sepan sytytyslanka kovilla kun edes paasivu ei millaan meinaa aueta nailla takalaisilla koneilla/yhteyksilla. Siksi tata juttua tulee nyt vahan harvakseltaan.

Olemme aika lailla kotiutuneet tanne ja aloittaneet tyot lastenkodilla. Paivat ovat kohtalaisen pitkia, aamulla menemme toihin puoli yhdeksaksi ja lopetamme tyot yleensa puoli viiden-viiden maissa. Jos on jotain asioita hoidettavana, on toista lahdettava aiemmin silla takalaiset bisnekset sulkevat ovensa yleensa viidelta, vain ruokakaupat ja tama nettikahvila ovat auki pitempaan. Kuljemme toihin kavellen, matkaa on noin 2,5 km. Menomatka on kokonaan alamakea ja illalla palatessamme joudumme vasyneina rontustamaan ylamakeen puolitoista kilometria. Paivan jalkeen onkin siis aika kuitti, vahan jotain nopeaa syotavaa huiviin ja nukkumaan yhdeksalta jotta jaksaa taas seuraavana aamuna herata puoli seitsemalta aamupalan laittoon.

Mina tyoskentelen (tai oikeammin lahinna hengaan) lastenkodin kahdessa talossa vuoron peraan. Sandra Lee Centerissa on kaksi vanhempaa taloa, kolmas on juuri valmistunut ja neljas rakenteilla. Talo numero ykkosessa on 7 lasta, ialtaan 1-12 vuotta, talo kakkosessa on 8 pienta, 1-5 v. Ykkostalossa on yksi "aiti", housemother Thoko ja hanella apulainen Khombusile, kakkosessa on kaksi "aiskaa", Lillian ja Ncaan ja apulainen Jabulile. Kolmostaloon ollaan pikku hiljaa muuttamassa, sinne tulee yhteen huoneeseen esikoulu isoimmille, koulu alkaa taalla taman kuun lopussa. Lisaksi taloon tulee lisaa lapsia kaupunginsairaalan lastenosastolta, jossa orpolapsia hoidetaan. Lapsilla on aika masentavia taustoja, heita on hylatty kenet minnekin, parkkipaikalle tai tyhjaan asuntoon jne. Swazikulttuuriin kuuluu se, etta lapset saavat itse kehittaa itselleen virikkeet ja aikuiset eivat juurikaan leiki heidan kanssaan. Mina sitten yritan parhaani mukaan huomioida vahan jokaista ja aika kova homma siina ajoittain on!

Tomi rakentaa samassa pihapiirissa sijaitsevaa tyopajaa yhdessa Lorenz nimisen Swazi miehen kanssa (kotoisin Mosambikista). Lorenz tykkaa olla pomona valkonaama pullaturismolle, mutta kohtelee "alaistaan" ihan kivasti (tyot saadaan jaettua suht jarkevasti). Puuhastelu vaatii silloin talloin pitkaa pinnaa yhteisen kielen puuttuessa (toinen on elaman koulussa kielet oppinut ja toinen on insinoori, joten Englanti ei oikein suju kummaltakaan) - huitomalla ja viheltelemalla yleensa saadaan hommat hoidettua. Tyo on aika raskasta ja hyvin fyysista, vetta kuluu parhaimpina paivina 6-7 litraa. Takalaiseen kulttuuriin kuuluu tehda kaikki ilman nakyvaa suunnittelua ja Michael keskustelee rakennuspuuhista Lorenzon kanssa ainoastaan siSwatiksi, joten taytyy valista ihan tosissaan pahkailla mita seuraavaksi tehdaan. Ehkapa Tomi paasee kohta tekemaan ihan oikeita toita sahkon parissa...

Tarjalla on p..keleen kova nalka joten joudumme lahtea raahustamaan kohti paikallista kotiamme - adios amico(a)s and other readers.

Decursus Mbabanesta

Taalla sita nyt ollaan ilman aakkosia... Kahden vuorokauden matkustamisen jalkeen saavuimme onnellisesti ja ilman minkaanlaisia kommelluksia perille maaranpaahamme Mbabaneen. Majoitumme Mbabanessa viettamamme ajan Kent Rock B&B:ssa, joka on meille "repaleperseille" aika fiini mesta. Meilla on kahden hengen huone omilla mukavuuksilla ja keittio kaytossamme. Pyykit pestaan puolestamme ja meista pidetaan muutenkin hyvaa huolta.

Lamminta taalla on sormituntumalta tanaan noin 25 varjossa ja aurinko on raastava! Ei paljon tule mieleenkaan kulkea jalkakaytavalla aurinkoisella puolella. Eli: hajotkaa siis pakkaseen siella, me hajoamme helteeseen taalla!

Huomenna tapaamme tulevat "vapaaehtoistyonantajamme" Michaelin ja Robinin, jotka ovat vastuussa LFA:n toiminnasta taalla. Sen jalkeen toivottavasti tiedamme tarkemmin, mita oikein tulemme tekemaan seuraavat nelja viikkoa. Talla hetkella siita ei viela ole hajuakaan. Kavimme LFA:n lastenkodissa Sandra Lee Centressa lyhyella vierailulla tanaan. Lapset olivat suurimmaksi osaksi 2-3-vuotiaita, ja juoksivat valittomasti vastaan kadet ojossa: Syliin, syliin! Aika karua. Ei sen niin pitaisi menna. Mutta aikas hyvat oltavat naperoilla naytti olevan eli ovat varmaan kuitenkin onnekkaimmasta paasta taalla. Heilla on "housemother", joka pitaa koko pesueesta huolta, han oli kunnon afrikkalainen mama, iso syli ja raikuvan kova aani!

Itse Mbabane on ihan kunnon afrikkalainen kaupunki, ainakin nain suomalaisen nakokulmasta, muutama lansimaiseen tyyliin posh ostoskeskus ja muuten rupuisempaakin kuin odotin. Jalkakaytavia ei ole, vaan tien vieressa menee kinttupolku, jota sitten kekkuloidaan eteenpain. Kaupunkia ymparoivat joka puolelta kukkulat, mitahan lie pari sataa metria korkeat? Hulppeat maisemat ovat kylla.

Toistaiseksi voidaan viela ihan hyvin ja olisi pikku hiljaa tarkoitus siirtya jopa kraanaveteenkin, siina on kohtalainen kloorin tuoksu ja landladymme mukaan se on turvallista. Emmehan halua hukuttaa Afrikkaa tyhjiin muovipulloihin! Asken tuli kokeiltua paikallisen tandoorikatukeittion antimia, katsotaan, kuinka rautavatsan kay. Raporttia siita seuraa myohemmin!

Viisi yötä lähtöön on...

...laskin ihan itse eilen... Maanantaina 8.1. siis lähdemme, lennämme ensin Finnairilla Madridiin ja vaihdamme Barajasin jättiläismäisellä kentällä (siis siellä, missä ETA räjäytti autopommin muutama päivä sitten...) Iberian lennolle Johannesburgiin. Suomesta lähdemme klo 17 ja perillä Johannesburgissa olemme seuraavana päivänä vähän ennen puolta päivää. Johannesburgissa vietämme yhden yön Backpackers´Ritzissä ja Baz Bus kohti Swazimaata lähtee seuraavana aamuna puoli kahdeksalta. Mbabanessa, Swazimaan pääkaupungissa meidän pitäisi olla aikataulun mukaan noin viiden maissa iltapäivällä keskiviikkona 10.1. Aikavyöhyke on sama eli matkustamme lähes suoraan etelään toiselle puolelle palloa! Swazeja ei muuten löydy Soneran eikä Saunalahden roaming-hinnastoista eli suomalaiset kännykkänumerot eivät todennäköisesti pelaa Swazimaassa ollessamme!

Eilen oli viimeinen työpäiväni teholla kolmeen kuukauteen, ja nyt täytyisi vielä pikapikaa käydä Lappeenrannassa hyvästelemässä molempien vanhemmat. Rinkka on olohuoneen lattialla odottamassa epätoivoista tavaroiden sullomisoperaatiota, pesukone jyllää ja Katin ystävällisesti lainaama ompelukone on keittiön pöydällä valmiina matkapyyhkeiden jne. tuunaukseen.

Muutama sana vielä matkakohteestamme: Swazimaa on pieni itsenäinen valtio Etelä-Afrikan ja Mosambikin välissä, asukkaita siellä on noin miljoona. Se on maailman harvoja absoluuttisia monarkioita: kuningas Mswati II päättää käytännössä omasta päästään kaiken, miten maassa homma toimii! Swazimaa itsenäistyi vuonna 1968 oltuaan sitä ennen Britannian protektoraatti, ja luin jostakin (Lonely Planet tai muu vastaava "luotettava lähde"!), että paikallisille itsenäisyys ja oma kulttuuri ovat niin tärkeitä ja kova juttu, ettei pahemmin haittaa, vaikka kuningas ostelee kahdeksannelle vaimolleen Mercedeksiä kansan enemmistön sitkutellessa alle kahdella dollarilla päivässä. No, mene ja tiedä, miten asia oikeasti on, siihen pääsemme reilun viikon päästä tutustumaan. Tärkeitä elinkeinoja maassa ovat mm. sokerin ja hedelmien viljely vientiä varten, maassa on myös hiili- ja timanttikaivostoimintaa. Teollisuus on keskittynyt Manzinin kaupungin ympärille n. 50 km pääkaupungista Mbabanesta. Luonto on noinkin pienessä maassa monimuotoista: koillisessa on lähes sademetsää ja etelässä savannia. Swazimaassa on useita hienoja luonnonsuojelualueita, joten sarvikuonoja pääsee halutessaan väijymään!

Menemme suurimmaksi osaksi aikaa Mbabaneen eli pääkaupunkiin, jossa on noin 70 000 asukasta. Työskentelemme siellä pienelle lähinnä HIV/AIDS-työtä tekevälle järjestölle Leadership for Africa:lle. ...Nimi kuulostaa aika pahalta: mielikuva "johtajuutta Afrikkaan" vievistä länsimaisista lähetystyöntekijöistä ei ole oikein tältä vuosikymmeneltä. Uskoakseni he kuitenkin tekevät varsin kovaa ja pyyteetöntä työtä erityisesti AIDS-orpojen elinolojen parantamiseksi.

HIV:n levinneisyys Swazimaassa on maailman korkeimpia. Lueskelin eilen amerikkalaisen swazeissa työskentelevän lastenlääkärin blogia, jossa hän kirjoitti monien asiakkaidensa kohtaamista pattitilanteista: HIV-testiä ei uskalleta tehdä mahdollisen positiivisen tuloksen ja sen mukanaan tuoman valtavan stigman vuoksi. Jos testi osoittautuu positiiviseksi, olisi ARV-lääkitystä periaatteessa tarjolla ainakin kaupunkioloissa. Lääkitystä ei kuitenkaan välttämättä uskalleta käyttää (ja esim. lääkitä HIV-positiivista lasta...), koska jos perhe ja suku saavat tietää tartunnasta, on edessä hylkääminen. Täällä kotona Helsingissä vielä turvallisesti istuessa, julkisten terveyspalvelujen ympäröimänä sitä ei osaa ollenkaan kuvitella, mitä kaikkea on edessä. Täytyy lähteä matkaan nöyrin mielin ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää.

Majapaikassamme Mbabanessa pitäisi olla mahdollisuus netin käyttöön. Mitä se käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi. Päivitän kuulumisia tänne sen mukaan, miten milloinkin nettiin pääsen.