...on pikku hiljaa meneillään. Palasimme Suomeen 22.3. ja vielä viime viikon olimme molemmat virkavapaalla. Tänään oli kolmas työvuoroni reissun jälkeen, enää ei tunnu niin kummalliselta olla täällä ja teholla.
Loppureissu meni kutakuinkin seuraavasti: Wild Coastilta suuntasimme Corollalla Drakensbergin vuorille, Durbanin kautta sillä kuumottava urpo autovuokraamosta ei antanut meille oikeita papereita autoa luovuttaessaan. Sen vuoksi jouduimme tekemään ylimääräisen koukkauksen National Alamon Durbanin toimiston kautta. 20 minuuttia ja homma oli hoidossa, eivät kaikki afrikkalaiset asiakaspalvelijat ole hanurista. (Vain suurin osa...) Drakensbergillä vietimme kaksi yötä Inkosana Lodgessa (erittäin suositeltava majapaikka!) ja kävimme patikoimassa kuulaassa vuoristoilmassa ja itkettävän kauniissa maisemissa.
Drakensbergiltä palasimme vielä jättämään hyvästit Swazimaalle, olimme Malolotja Nature Reservessä kolme yötä myöskin tosi hyvätasoisessa mökkimajoituksessa ja teimme päivän mittaisia patikkaretkiä seeprojen ja blesbokien (joku antiloopin sukuinen ötökkä, pitää hilpeän kuuloista pärinää) seassa erittäin päräyttävissä maisemissa. Malolotjasta ajoimme Johannesburgiin, jossa olimme neljä yötä, sillä Iberia oli kätevästi siirtänyt lentomme yhtä päivää myöhemmäksi.
Johannesburgissa osallistuimme tämän reissun ainoille opastetuille päiväretkille, apartheid-museoon ja Sowetoon sekä Johannesburgin kaupunkikierrokselle. Erityisesti museot, Apartheid Museum ja Hector Pieterson Museum sekä Regina Mundi Cathedral Sowetossa olivat varsin kova pudotus maan pinnalle. Apartheid ei tarkoittanut ainoastaan eri jonoja mustille ja valkoisille, se oli raastavan kärsimyksen aikaa, älytöntä väkivaltaa ja epäinhimillisyyttä. Hävettää olla valkoinen!
Kotiinpaluu oli melkoisen pöllämystyttävä kokemus: oma asunto tuntui kertakaikkisen kummalliselta ja Alepan reissu oli harvinaisen hämmentävä. Pällistelin tuossa Minna Canthin kadulla että täälläkö minä muka asun, älkää viitsikö pilailla... Pikku hiljaa elämä alkaa tässä asettua raiteilleen, elämä Suomessa tuntuu päivä päivältä normaalimmalta. Se on hyvä se, mutta toivottavasti tähän tasa-arvon ja sosiaaliturvan lintukotoon ei koskaan enää turru niin paljon, että valittaisi olemattomista. Olemme kaikesta huolimatta niin käsittämättömän onnekkaita, ja samalla velvollisia osoittamaan solidaarisuutta onnen vähermmän potkineille.
Reissu on nyt heitetty, mutta sen verran blogi vielä (toivon mukaan) elää, että valokuvia loppumatkalta olisi tarkoitus laittaa tänne näkyville. Jahkas ehtii ja jaksaa ja saa aikaiseksi...
Tuesday, April 3, 2007
Wednesday, March 14, 2007
Valokuvia
Hiking-nakymia Southern Drakensbergista.
Ed. samoja nakymia. 
Kuumottava 4wd sotaratsu valmiina Sani Passin valloitukseen. Renkaat loppu, takakontti hitsattu umpeen...
Sani Pass valloitettu!
Basotho-hutun pihassa Suomen lippu.
Kuumottava 4wd sotaratsu...
5,5 h odottelua Sterkspruitissa.
Pimp my Corolla.
Nakymia lungista Wild Coast / Cintsa.
Yebo gogo! Cintsa Bay / Indian Ocean.
Wild Coast / Coffee Bay.Thursday, March 8, 2007
Pitkasta aikaa
Pari viikkoa on vierahtanyt siita kun edellisen kerran olimme a)internetin ja b)selaimen joka suostuu avaamaan Bloggerin aarella. Siksi siis pitka tauko, tama sivusto ei tahdo aueta nettikahviloiden Explorerilla ja sekos potuttaa. Kuvia ette saa vielakaan, koska talla nettiyhteydella niiden lataamiseen menisi kaksi viikkoa.
Matka jatkui Durbanista kohti Drakensbergin vuoria, jossa vietimme pari paivaa ihan Sani Passin (ainoa tie Lesothoon Drakensbergin lapi) juurella vaellellen. Sitten jatkoimme Lesothon puolelle nelivetoisella kombilla (!), oli varsin parayttava reissu. Lesothossa vietimme muutaman paivan Mokhotlongin (itaisen Lesothon suurin "keskus") lahella kasittamattoman hienoissa maisemissa patikoiden ja ponilla ratsastaen (voi Tarjan sinista persamusparkaa!). Koska Kela ystavallisesti muisti minua (Tarja) kaikkien kevaalla 2005 valmistuneiden ilolla, opintotuen takaisinmaksukehotuksella, piti Mokhotlongista paukkia paakaupunkiin Maseruun netin ja postin aarelle. 8 tuntia bussissa basothomusiikista nauttien venytti hiukan tuota sytytyslankaa...(tassa vaiheessa kirjoittaja vaihtuu kun edellinen syoksyy valon nopeudella vessaan... vekkulia juoda mita vetta sattuu ja syoda 3 kk antibioottia!) Bussimatkan alussa joku paikallinen lantapaukku keksi kaataa muutaman litran kokkelipiimaa dosan lattialle. Onneksi joku mukava basotomusiikista nauttinut valkoinen mies on keksinyt korvaan tyonnettavat vaahtomuovipallot, eli korvatulpat (harmillisesti niita ei ollut mukana kuin yksi pari - tarve olisi ollut useammalle, nelja korvaa / kaksi nenaa)...
Maserusta (Misery meidan slangilla) matka alkoi takkuillen kohti E-Afrikkaa, joten jouduimme viettamaan yon pienessa kaupungissa nimelta Sterkspruit (nimi kertokoon kaiken ko. paikasta). Mainittavan arvoinen seikka kaupungista olkoon, etta naimme siella kokonaista 3 valkonaamaa ja aamulla saavuttuamme n. klo 07.15 paikalliselle huutoasemalla (bussiasema) seurasi 5,5 h odottelu ennen kuin dosa lahti hitaasti vaeltamaan kohti Ita-Lontoota. Minibussin kuljettaja sattui olemaan Etelaisen Afrikan verkkaisin musta herra, joten n. 500 km matka sujui puoleen valiin asti n. 30 km/h:n keskinopeudella. Kuski joutui pitamaan koko matkan ns. hyvaa ryhtia, koska kuljettajan penkin selkanoja ei kestanyt nojaamista. N. 100 km / 3 h jalkeen kulkuneuvosta katosi vaihteet, jotka kuljettaja kuitenkin onnistui palauttamaan narun patkalla suhteellisen katevasti. Puolessa valissa Queenstowniin mennessa kuljettaja onnistui vaihtamaan meidat toiseen bussiin, joten matka alkoi taas taittua normaalia nopeutta (suunnatonta ylinopeutta). Loppumatka Queenstownista East Londoniin meni jonkun paikallisen kuumottavan lakupetterin kyydissa (paikalliset tykkaavat ottaa maksullisia liftareita pidemmille taipaleille). Onneksi kaveri ei keksinyt ryostaa / raiskata meita, vaan osoittautui ihan avuliaaksi-Aatuksi.
Kirjoittaja vaihtuu taas kun varpusparvi on polaytetty ilmoille...East London Backpackerssissa odotti varsinainen painajainen (toisten, ei kuitenkaan kirjoittajien, taivas): 68 hengen ryhma jostain paikallisista naisvoimistelijoista, ialtaan 11-15 vuotta. Keittiossa kompasteli 150 litran saaveihin verista lihaa kun emannat laittoivat teinitytoille braaita. Ja taas sytytyslanka vinkui. Uima-allas oli taynna tissit paljaina keikistelevia alaikaisia - jopa saunakansan edustajalle hiukan hammentava kokemus!
Seuraavana paivana eraalla rahjaantyneella travellerilla lahti mopo kasista - paikallisessa supermarketissa. Vaikka on kolonialistisen kauheaa sanoa nain, niin oli NIIN ihanaa paasta pitkasta aikaa kunnolliseen kauppaan, josta saa lansimaisia elintarvikkeita!!!
Seuraavana paivana loppui reissumme hardship-osuus kun pakasta vedetty Corolla tuotiin hostellimme eteen. Ei enaa sekoilua huutoasemilla, hajoilua kombissa tai rinkan raahaamista aamukuudelta veren maku suussa! Tasta eteenpain koko reissu tulisi olemaan niin smooth, ettei edes Tjareborgin valmismatkalla voi olla helpompaa ja mukavampaa.
Nyt olemme itaisella rannikolla ("Wild Coast"), paikassa nimelta Coffee Bay. Tanne tulimme paikallisen lomakylahelvetin Cintsan ja ehka maan parhaan backpackerssin Buccaneersin kautta. Huomenna jatkamme Mthathan ja Nelson Mandela-museon kautta Port St Johnsiin (paikallinen marihuanankasvatuksen, eli tutummin hopoheinan / daggan, keskus...).
Matka jatkui Durbanista kohti Drakensbergin vuoria, jossa vietimme pari paivaa ihan Sani Passin (ainoa tie Lesothoon Drakensbergin lapi) juurella vaellellen. Sitten jatkoimme Lesothon puolelle nelivetoisella kombilla (!), oli varsin parayttava reissu. Lesothossa vietimme muutaman paivan Mokhotlongin (itaisen Lesothon suurin "keskus") lahella kasittamattoman hienoissa maisemissa patikoiden ja ponilla ratsastaen (voi Tarjan sinista persamusparkaa!). Koska Kela ystavallisesti muisti minua (Tarja) kaikkien kevaalla 2005 valmistuneiden ilolla, opintotuen takaisinmaksukehotuksella, piti Mokhotlongista paukkia paakaupunkiin Maseruun netin ja postin aarelle. 8 tuntia bussissa basothomusiikista nauttien venytti hiukan tuota sytytyslankaa...(tassa vaiheessa kirjoittaja vaihtuu kun edellinen syoksyy valon nopeudella vessaan... vekkulia juoda mita vetta sattuu ja syoda 3 kk antibioottia!) Bussimatkan alussa joku paikallinen lantapaukku keksi kaataa muutaman litran kokkelipiimaa dosan lattialle. Onneksi joku mukava basotomusiikista nauttinut valkoinen mies on keksinyt korvaan tyonnettavat vaahtomuovipallot, eli korvatulpat (harmillisesti niita ei ollut mukana kuin yksi pari - tarve olisi ollut useammalle, nelja korvaa / kaksi nenaa)...
Maserusta (Misery meidan slangilla) matka alkoi takkuillen kohti E-Afrikkaa, joten jouduimme viettamaan yon pienessa kaupungissa nimelta Sterkspruit (nimi kertokoon kaiken ko. paikasta). Mainittavan arvoinen seikka kaupungista olkoon, etta naimme siella kokonaista 3 valkonaamaa ja aamulla saavuttuamme n. klo 07.15 paikalliselle huutoasemalla (bussiasema) seurasi 5,5 h odottelu ennen kuin dosa lahti hitaasti vaeltamaan kohti Ita-Lontoota. Minibussin kuljettaja sattui olemaan Etelaisen Afrikan verkkaisin musta herra, joten n. 500 km matka sujui puoleen valiin asti n. 30 km/h:n keskinopeudella. Kuski joutui pitamaan koko matkan ns. hyvaa ryhtia, koska kuljettajan penkin selkanoja ei kestanyt nojaamista. N. 100 km / 3 h jalkeen kulkuneuvosta katosi vaihteet, jotka kuljettaja kuitenkin onnistui palauttamaan narun patkalla suhteellisen katevasti. Puolessa valissa Queenstowniin mennessa kuljettaja onnistui vaihtamaan meidat toiseen bussiin, joten matka alkoi taas taittua normaalia nopeutta (suunnatonta ylinopeutta). Loppumatka Queenstownista East Londoniin meni jonkun paikallisen kuumottavan lakupetterin kyydissa (paikalliset tykkaavat ottaa maksullisia liftareita pidemmille taipaleille). Onneksi kaveri ei keksinyt ryostaa / raiskata meita, vaan osoittautui ihan avuliaaksi-Aatuksi.
Kirjoittaja vaihtuu taas kun varpusparvi on polaytetty ilmoille...East London Backpackerssissa odotti varsinainen painajainen (toisten, ei kuitenkaan kirjoittajien, taivas): 68 hengen ryhma jostain paikallisista naisvoimistelijoista, ialtaan 11-15 vuotta. Keittiossa kompasteli 150 litran saaveihin verista lihaa kun emannat laittoivat teinitytoille braaita. Ja taas sytytyslanka vinkui. Uima-allas oli taynna tissit paljaina keikistelevia alaikaisia - jopa saunakansan edustajalle hiukan hammentava kokemus!
Seuraavana paivana eraalla rahjaantyneella travellerilla lahti mopo kasista - paikallisessa supermarketissa. Vaikka on kolonialistisen kauheaa sanoa nain, niin oli NIIN ihanaa paasta pitkasta aikaa kunnolliseen kauppaan, josta saa lansimaisia elintarvikkeita!!!
Seuraavana paivana loppui reissumme hardship-osuus kun pakasta vedetty Corolla tuotiin hostellimme eteen. Ei enaa sekoilua huutoasemilla, hajoilua kombissa tai rinkan raahaamista aamukuudelta veren maku suussa! Tasta eteenpain koko reissu tulisi olemaan niin smooth, ettei edes Tjareborgin valmismatkalla voi olla helpompaa ja mukavampaa.
Nyt olemme itaisella rannikolla ("Wild Coast"), paikassa nimelta Coffee Bay. Tanne tulimme paikallisen lomakylahelvetin Cintsan ja ehka maan parhaan backpackerssin Buccaneersin kautta. Huomenna jatkamme Mthathan ja Nelson Mandela-museon kautta Port St Johnsiin (paikallinen marihuanankasvatuksen, eli tutummin hopoheinan / daggan, keskus...).
Thursday, February 22, 2007
Emkuzwenin kirppusirkus
Tervehdys Durbanista! Olemme nyt lopettaneet tyot ja aloittaneet loman. Eilen rytyytimme kombilla Mbabanesta Durbaniin Etela-Afrikan puolelle - oli harvinaisen puuduttava kokemus, 12 h ilman jalkatilaa... Huomenna lahdemme aamusta kohti Lesothoa, sinne olisi tarkoitus ajaa Drakensbergin vuorten lapi Sani Passia pitkin. Matkalla yovymme pari yota Sani Lodgessa, joka ainakin mainoksen mukaan kuulostaa mukavalta paikalta. Maalla viettamamme viikon jalkeen sielu jai kaipaamaan rauhaa ja hiljaisuutta, jota taalta Durbanista on turha etsia. Suuntaamme siis Lesothoon sita etsimaan.
Viime viikon vietimme siis Swazimaan pohjoisosassa, Emkuzwenin kylassa, jossa Michaelilla on kaikennakoista projektia meneillaan. Yovyimme hanen rakentamassaan Youth Centerissa perinteisissa huteissa, ne tosin oli tehty betonista eika savesta. Seurana meilla oli 6 hengen ryhma nuoria Youth with A Mission-jarjestosta, olivat siella tekemassa "outreachiaan". Vieraanvaraista ja mukavaa porukkaa muuten, mutta erittain korkeahengellista. Oli ajoittain hiukan hermo tiukalla, kun joka valiin rukoiltiin. Mutta kokonaisuutena erittain hyva homma, paasimme ryhman ja tulkkien mukana vierailuille paikallisiin koteihin ja opimme swazien elamanmenosta varmaan enemman kuin neljassa viikossa Mbabanessa. SiSwatin kielikin taipuu eri lailla kuin aiemmin! Viikko ilman sahkoa ja viemaria ei tehnyt tiukkaakaan, kaupunkiin ei tullut patkaakaan ikava. Aika vahalla sita parjaa: kun on juomavetta ja kaasua ruoanlaittoon, eipa sita muuta kaipaa. Nyt tama backpacker-mestan meininki tuntuu vahintaan turhanpaivaiselta...
Ai niin, tuo otsikko... Maalla on mukavaa ja siella on myos paljon mukavia pikku otokoita joiden kanssa jakaa punkkansa. Toivottavasti mahdollismman monet niista kuolevat ennen kuin paasemme Nordenskioldinkadulle asti!
Viime viikon vietimme siis Swazimaan pohjoisosassa, Emkuzwenin kylassa, jossa Michaelilla on kaikennakoista projektia meneillaan. Yovyimme hanen rakentamassaan Youth Centerissa perinteisissa huteissa, ne tosin oli tehty betonista eika savesta. Seurana meilla oli 6 hengen ryhma nuoria Youth with A Mission-jarjestosta, olivat siella tekemassa "outreachiaan". Vieraanvaraista ja mukavaa porukkaa muuten, mutta erittain korkeahengellista. Oli ajoittain hiukan hermo tiukalla, kun joka valiin rukoiltiin. Mutta kokonaisuutena erittain hyva homma, paasimme ryhman ja tulkkien mukana vierailuille paikallisiin koteihin ja opimme swazien elamanmenosta varmaan enemman kuin neljassa viikossa Mbabanessa. SiSwatin kielikin taipuu eri lailla kuin aiemmin! Viikko ilman sahkoa ja viemaria ei tehnyt tiukkaakaan, kaupunkiin ei tullut patkaakaan ikava. Aika vahalla sita parjaa: kun on juomavetta ja kaasua ruoanlaittoon, eipa sita muuta kaipaa. Nyt tama backpacker-mestan meininki tuntuu vahintaan turhanpaivaiselta...
Ai niin, tuo otsikko... Maalla on mukavaa ja siella on myos paljon mukavia pikku otokoita joiden kanssa jakaa punkkansa. Toivottavasti mahdollismman monet niista kuolevat ennen kuin paasemme Nordenskioldinkadulle asti!
Kuvia maalta 12.-19.2.
Tomin koti.
En suite-kylpyhuoneemme - juokseva vesi oli, jos jaksoi itse juosta sanko kadessa...
Valentine's Dinner.
Tarjan peti.Sunday, February 11, 2007
Loppuarvio Mbabanesta
Hoitojakso 10.1.-12.2.2007
Huomenna siirrymme sivistyksen ulottumattomiin Swazimaan maaseudulle, missa porukka viela parjailee alle dollarilla paivassa. Mita siella teemme, ei hajuakaan. Tomi tod nak jotain hyodyllista sahkoon liittyvaa ja Tarja tiskaa tehdakseen edes jotain hyodyllista. Blogi vaikenee sen vuoksi noin reiluksi viikoksi, alkaa siis huolestuko!
Kohta on edessa haikeat jaahyvaiset Sandra Leen riivioiden kanssa. Nippu harmaista hiuksia on kasvanut Tarjan paahan taman neljan viikon aikana yrittaessa pitaa edes jotain joota 15 mukulalle, mutta ikava niita on jo nyt... Enaa ei pikku Fikile juokse aamulla vastaan "Mommy!" eika tarvitse kayttaa niska-persotetta saadakseen viisi penikkaa pois autotallista, sniif.
Mbabane on ollut mukava paikka asua ja elaa, mutta kovin afrikkalaiseksi tata kaupunkia ei kai voi sanoa. Huomisesta lahtien naemme toivottavasti vahan "OG:mpaa" meininkia. ...Nettikahvilan tati hatistelee pois, muutama minuutti enaa armonaikaa. Joudun siis paattamaan raporttini taalta tahan, kurkatkaa alempaa kuvia viikon takaiselta reissulta Mkhaya Private Game Reserveen.
Huomenna siirrymme sivistyksen ulottumattomiin Swazimaan maaseudulle, missa porukka viela parjailee alle dollarilla paivassa. Mita siella teemme, ei hajuakaan. Tomi tod nak jotain hyodyllista sahkoon liittyvaa ja Tarja tiskaa tehdakseen edes jotain hyodyllista. Blogi vaikenee sen vuoksi noin reiluksi viikoksi, alkaa siis huolestuko!
Kohta on edessa haikeat jaahyvaiset Sandra Leen riivioiden kanssa. Nippu harmaista hiuksia on kasvanut Tarjan paahan taman neljan viikon aikana yrittaessa pitaa edes jotain joota 15 mukulalle, mutta ikava niita on jo nyt... Enaa ei pikku Fikile juokse aamulla vastaan "Mommy!" eika tarvitse kayttaa niska-persotetta saadakseen viisi penikkaa pois autotallista, sniif.
Mbabane on ollut mukava paikka asua ja elaa, mutta kovin afrikkalaiseksi tata kaupunkia ei kai voi sanoa. Huomisesta lahtien naemme toivottavasti vahan "OG:mpaa" meininkia. ...Nettikahvilan tati hatistelee pois, muutama minuutti enaa armonaikaa. Joudun siis paattamaan raporttini taalta tahan, kurkatkaa alempaa kuvia viikon takaiselta reissulta Mkhaya Private Game Reserveen.
Valokuvia 3
Otokoita Mkhayasta:
Zyrahvin, taman julman ja ilkeamielisen pedon, lihanhimoinen katse sen havaitessa valkean ja lihavan pullaturismon!
Ronsun nakoaistinelin - haluaisitko kohdata taman pedon silmasta silmaan...
Ronsu.
Zarvikuono viettaa siestaa ennen kuin lahtee saalistamaan viattomia retkeilijoita.
Zarvikuonon poikanen vaanii emonsa suojissa.
Zyrahvin, taman julman ja ilkeamielisen pedon, lihanhimoinen katse sen havaitessa valkean ja lihavan pullaturismon!
Ronsun nakoaistinelin - haluaisitko kohdata taman pedon silmasta silmaan...
Ronsu.
Zarvikuono viettaa siestaa ennen kuin lahtee saalistamaan viattomia retkeilijoita.
Zarvikuonon poikanen vaanii emonsa suojissa.
Saturday, February 3, 2007
Swaziknopit osa 2: Tien päällä
Swazeissa
- Auton lavalla saa kuljettaa ihmisiä, myös moottoritiellä ja ainoa rajoitus kuljetettavien ihmisten määrälle on lavan tilavuus
- tööttäys on vilkun sijaan yleisin merkinantoväline
- lehmät ym. karjaeläimet laiduntavat tiellä
- ei ole virallista järjestettyä julkista liikennettä
- local human transportaatio hoidetaan 15 – 20 v. vanhoilla Toyota Haise-pakettiautoilla, joihin mahtuu kuskin lisäksi 15 Swazi-mamaa viikon ruokaostoksineen
- paikallisen väestön tapoihin ei kuulu noudattaa nopeusrajoituksia mitenkään erityisen tunnollisesti, tämä johtaa väistämättä siihen, että sama local human transportation terroristiwagen, jonka juuri ohitit ylämäessä työntyy 15% alamäessä ja mutkan lähestyessä (nopeus 100 km/h) takakontin puolelle
- nousujen ja laskujen jyrkkyydestä kertoo jotain se, että Corollan (1.4l ruisku vm. 2003) nopeus tippuu väkisin moottoritien ylämäessä 70 kilometriin tunnissa (kolmosvaihteella)
- nopeusrajoituksen muuttumisesta ylöspäin ei vaivauduta ilmoittamaan millään muotoa
- kaupungeissa ei ole minkään muotoisia ilmoituksia vallitsevasta nopeusrajoituksesta
- taxisuharit eivät tunne yhtäkään Mbabanen noin kymmenestä kadusta, mutta tietävät Suomen ja tunnistavat suomen kielen puhuttaessa. Lisäksi he tilattaessa tulevat tunnin etuajassa
- jos sinulla on varaa ostaa saksalainen auto, on siinä välttämättä oltava mustat nahkajakkarat, mikä sopii erityisen mainiosti paikalliseen ilmastoon
- on pahempi Subwoower- & Bassoteknokulttuuri kuin Lappeenrannassa 90-luvun kulta-aikoina
- kartoissa näkyvät vain päätiet (jos nekään), katujen nimet ovat väärin ja tienumerot puuttuvat suurelta osin
- tienumerot ym. tieviitat löydät vain pääteiden varsilta
- on kaupungeissa jalankulkijoille liikennevalot, jotka eivät kuitenkaan toimi
- vasemmalle käännyttäessä ajetaan punaisia päin suurta varovaisuutta noudattamatta
- joka tien risteyksessä on stop-merkit kaikista suunnista tultaessa ja niitä ei kukaan noudata (eivät myöskään poliisit), (poikkeuksena tien päällä 20.01.2007 havaittu yksi kärkikolmio)
- kuninkaallisen tai muun virallisen saattueen saapuessa muiden autojen tulee välittömästi pysäyttää tien penkalle
- on turvavyön käyttöpakko, jota ei kukaan noudata
- on ajovalojen käyttöpakko päivällä, kuitenkin jos erehdyt käyttämään päivällä ajovaloja, niin muut autoilijat ystävällisesti vilkuttavat pitkillä, jotta turismo, sammutatko jo ne lyhdyt, nythän on päivä
- kaduilla ja teillä saa ajaa miten haluaa, kunhan muistaa käyttää hätävilkkuja; jos kuitenkin auto hajoaa keskelle tietä, ei hätävilkkuja tule käyttää
- kaupungin ulkopuolella on yleisesti pääteillä 80 - 120 km/h:n nopeusrajoitus riippumatta pinnoitteen kunnosta, pientareiden puuttumisesta, tiellä harhailevista eläimistä tahi ihmisistä
- moottoritiellä (nopeusrajoitus 120 km/h) saattaa olla mutkan takana vastassa koko kaistan tukkiva hajonnut rekka (pientareet puuttuvat ja hätävilkkujahan ei tule käyttää auton hajotessa tielle) ja varoituskolmio on sijoitettu n. 20 m:n päähän rekan perästä
- moottoritiellä 21.01.2007 havaittu myös lauma kilipukkeja & lampaita (havainnoista puuttuvat enää oh dear & bear with us)
Valokuvia 2 - Maputo
Matkalla Maputoon, kuten moni muukin...
Merinakyma Maputon kukkulalta.
Maputon rantabulevardilla chillaileen.
Talo kaupungintaloa vastapaata.
Maputon katunakyma.Saturday, January 27, 2007
Rajan takaa...
Olemme viettamassa viikonloppua rajan takana - Mosambikissa. Perjantaiaamuna lahdimme Manzinista kombilla (Toyota Hiace, 15 henkea ja kuski) kohti Maputoa. Kohtalaisen kuumottava matka, mutta hengissa olemme edelleen. Kuski lasetti nasta laudassa koko matkan. Ylamaessa piti heittaa kakkoselle jotta paastiin ylos asti ja alamaessa Haise suostui kulkemaan n. 120 km/h. Haisussa oli 70 km/h latka & perakarry perseessa ja poliisit pysayttivat Maputon alueella kaksi kertaa, mutta sakkoja ei tullut - lahjuksia kuski joutui antamaan, mutta kolehdilta valtyttiin. Pakoputki paatti irrota juuri Maputon keskustassa, joten kuski paatti jattaa kyytilaiset siihen paikkaan, muiden kyytilaisten purnauksesta huolimatta - suomalainenhan ei valita. No ei kun rinkka selkaan ja paikallista ukottajaa & viulun vinguttajaa vaistelemaan...
Pahaksi onneksi ei tullut ostettua Suomesta opaskirjaa, joka kattaisi koko etelaisen Afrikan, nyt olemme hiukan hukassa ilman Lonely Planetin suomaa turvaa. Hostellimme (se toinen Maputon kahdesta hostellista...) henkilokunta osaa englantia hyvin vaihtelevasti, yleisin vastaus kysymyksiin on "No problem!" Siis oli kysymys mika hyvansa (onko taalla mitaan erityista nahtavaa - No problem!) . Tasta kaikesta johtuen pelkaan pahoin, ettemme valttamatta saa Maputosta niin paljoa irti kuin voisimme.
Suoraan sanoen tama on ihan karsea mesta! En ole taalla suinkaan etsimassa luksusta tai helppoa elamaa uima-altaalla, mutta rajansa kaikella. Kukaan ei osaa englantia ja pahus soikoon, kun tuo portugalin-taito on meilla paassyt vahan ruosteeseen. Kukaan ei edes yrita esim. viittiloida tai piirtaa paperille jne. Kaupungissa ei ole muuta kuin torkya, paskaa, lasinsiruja ja kerjalaisia seka rajahtaneen nakoisia mokkeja. Kaduilta pinnoite on irronnut n. 15 vuotta sitten ja poikkeuksetta jokainen kaivon kansi on poissa paikoiltaan. Ruoka on suoraan sanottuna huonoa (samoista raaka-aineista saisi parempaakin...). Etta nain. Tama on kuulemma sita "oikeaa Afrikkaa". Ihan on ikava vieraanvaraisia, ystavallisia swazeja! Ja lampoa on 30 varjossa ja nahka sen kun karventyy.
Viela 15 vuotta sitten taalla myllasi sisallissota ja maa on toivottoman koyha, joten ehka on kohtuutonta haukkua talla tavoin. Jotenkin vain swazien jalkeen paikallisten asenne kaikkeen tuntuu tosi karhealta.
Kuumuudesta meita toki varoitettiin etukateen joten sita melkein osasi odottaa. Yolla nukkuminen melkein mahdotonta, sita heraa joka kert kun jompikumpi kaantaa kylkea. Puhallin ja Backbakkerit huutaa kilpaa, hyttyskaverkko tekee kuvion poskeen ja lakana imeytyy kannikoiden valiin.
Huomenna taas ihanassa Swasimaassa. Paatamme taalta tahan. Stop.
Pahaksi onneksi ei tullut ostettua Suomesta opaskirjaa, joka kattaisi koko etelaisen Afrikan, nyt olemme hiukan hukassa ilman Lonely Planetin suomaa turvaa. Hostellimme (se toinen Maputon kahdesta hostellista...) henkilokunta osaa englantia hyvin vaihtelevasti, yleisin vastaus kysymyksiin on "No problem!" Siis oli kysymys mika hyvansa (onko taalla mitaan erityista nahtavaa - No problem!) . Tasta kaikesta johtuen pelkaan pahoin, ettemme valttamatta saa Maputosta niin paljoa irti kuin voisimme.
Suoraan sanoen tama on ihan karsea mesta! En ole taalla suinkaan etsimassa luksusta tai helppoa elamaa uima-altaalla, mutta rajansa kaikella. Kukaan ei osaa englantia ja pahus soikoon, kun tuo portugalin-taito on meilla paassyt vahan ruosteeseen. Kukaan ei edes yrita esim. viittiloida tai piirtaa paperille jne. Kaupungissa ei ole muuta kuin torkya, paskaa, lasinsiruja ja kerjalaisia seka rajahtaneen nakoisia mokkeja. Kaduilta pinnoite on irronnut n. 15 vuotta sitten ja poikkeuksetta jokainen kaivon kansi on poissa paikoiltaan. Ruoka on suoraan sanottuna huonoa (samoista raaka-aineista saisi parempaakin...). Etta nain. Tama on kuulemma sita "oikeaa Afrikkaa". Ihan on ikava vieraanvaraisia, ystavallisia swazeja! Ja lampoa on 30 varjossa ja nahka sen kun karventyy.
Viela 15 vuotta sitten taalla myllasi sisallissota ja maa on toivottoman koyha, joten ehka on kohtuutonta haukkua talla tavoin. Jotenkin vain swazien jalkeen paikallisten asenne kaikkeen tuntuu tosi karhealta.
Kuumuudesta meita toki varoitettiin etukateen joten sita melkein osasi odottaa. Yolla nukkuminen melkein mahdotonta, sita heraa joka kert kun jompikumpi kaantaa kylkea. Puhallin ja Backbakkerit huutaa kilpaa, hyttyskaverkko tekee kuvion poskeen ja lakana imeytyy kannikoiden valiin.
Huomenna taas ihanassa Swasimaassa. Paatamme taalta tahan. Stop.
Tuesday, January 23, 2007
Valokuvia 1
Gwamile Streetin (pääkatu) ja Somhlolo Roadin (kotikatu) risteys, Mbabane
Penthouse at night – this is where all magic happens
Tomi a.k.a. Jack Bauer sekä Pimppa-korolla. Ensimmäistä päivää vasemmanpuoleisessa liikenteessä – lähtisitkö tämän miehen kyytiin?
Kent Rock B&B, kotimme kaukana kotoa
Magugan pato matkalla Mbabanesta Piggs Peakiin, altaan tilavuus 336 milj.kuutiometriä
Phophonyane Nature Reserve
Malolotja Nature Reserve
Swaziknopit osa 1: Mbabane
Tiesitkö tämän – näillä tiedoilla saat mummolassa piparin
Mbabanessa
Mbabanessa
- on Kentucky Fried Chicken –ravintola!
- ei ole yhtään peliautomaattia yleisillä alueilla (kaupat, huoltoasemat etc.)
- kukaan ei kaupittele mitään – turistin ukottajat ja viulunvinguttajat puuttuvat kokonaan
- kerjäläisiä on erittäin vähän, paikalliset (huonompiosaiset) kerjäävät vain kun olut ja rahat loppuvat
- kukaan ei ole koskaan kuullut kierrätyksestä
- naispuolinen voluntaari ei saa lastenkodilla istua pöytään syömään itse tekemäänsä ruokaa ennen kuin on kattanut pöydän miespuoliselle kollegalleen
- uskotaan, että Swazimaa on muovipussien luvattu maa: kahden hengen norm. ruokaostokset päätyvät kassalla automaattisesti n. 15 muovipussiin, tyyliin ananas omaan pussiinsa, maito omaansa etc.
- kaupat (paitsi ruokakaupat) sulkeutuvat arkisin klo 17
- kaupoissa mustat jättävät laukut säilöön tai ne tarkastetaan ovella tullessa & lähtiessä (valkonaaman ei tarv. näin tehdä)
- kaupan kassalla neiti osaa vain vetää banaanin viivakoodin lukijan ohitse ja painaa enter (loppusumma), yllättävän pulman, kuten Visalla maksavan ulkomaalaisen ilmaantuessa paikalle kutsutaan se ”osaava” kassaneiti tai herra joka sitten ratkaisee pulman
- ei ole työvoimasta pulaa / se ei ole varsinainen kustannus, tästä johtuen: kaupassa on lihatiskin takana varattuna väh. 4 mustaa miestä pelkästään lihan leikkaamiseen, suomalaisen ns. yhden yrittäjän hoitamassa kahvilassa on pomo + kahvinkeittäjä + kassakoneen käyttäjä + kolme tarjoilijaa sekä vielä erikseen siivoojat (väh. 2 henk.)
- B&B majoituksessa Swazi-mamat:kiinnittävät TV:n antennijohdon joka kerta kun sen jaksaa irroittaa, laittavat peiton pussilakanan sisälle joka kerta kun sen sieltä poistaa, vaihtavat pyyhkeet joka päivä vaikka toisin pyydetään, nostavat käsirasvatuubin joka päivä pois yöpöydältä käden ulottumattomiin, silittävät alushousut ja sukat joka pesun jälkeen, kissa alkaa möreästi kehrätä heti kun siihen koskee sormella
- työmailla: ei tunneta / käytetä mitään ns- ”normi” suojavälinettä (kuulon- / näönsuojaus, hanskat etc.), ei ole yhtään Suomen mittapuun mukaan ehjää jatko- ym. johtoa, paikallisten keskuudessa ei tunneta selkäkipuja, ts. taakka sen raskaudesta tahi nostoasennosta huolimatta nostetaan, ei ole yhtään sähkötyökalua, jos sellainen kuitenkin on jostain sinne eksynyt, niin siihen ei löydy sopivaa terää, hiontalaikkaa etc.,
- on pulaa vedestä – tästä johtuen: vesi on kallista, mutta joka kerta kun vedät WC:n, niin pikkupisusi mukana huuhtoutuu n. 25 l puhdasta juomavettä viemäriin ja pihalla on uima-allas jota kukaan ei koskaan käytä (paitsi Tarja)
- alle +20°C lämpötilassa: paikalliset vetävät pipot & villamyssyt korville, tuulipuvun niskaan ja lähtevät lenkille ja lastenkodin lapsille väännetään fleeceä päälle
- hyväntekijää ja sädekehän kiillottajaa löytyy joka lähtöön: Mukana mm. Suomen Punainen Risti, Unicef, USAID, LDS, LFA, WFP, Baylor International Pediatric AIDS Initiative – ja Seppä & Suhonen!
Thursday, January 18, 2007
Tyon raskaan raatajat
Sawubona niinkuin takalaiset tapaavat sanoa! Terveena ollaan edelleen kaikesta huolimatta eli rautavatsa piti pintansa. Taisi olla huono idea valita blogger blogiohjelmaksi, on ollut hieman Sepan sytytyslanka kovilla kun edes paasivu ei millaan meinaa aueta nailla takalaisilla koneilla/yhteyksilla. Siksi tata juttua tulee nyt vahan harvakseltaan.
Olemme aika lailla kotiutuneet tanne ja aloittaneet tyot lastenkodilla. Paivat ovat kohtalaisen pitkia, aamulla menemme toihin puoli yhdeksaksi ja lopetamme tyot yleensa puoli viiden-viiden maissa. Jos on jotain asioita hoidettavana, on toista lahdettava aiemmin silla takalaiset bisnekset sulkevat ovensa yleensa viidelta, vain ruokakaupat ja tama nettikahvila ovat auki pitempaan. Kuljemme toihin kavellen, matkaa on noin 2,5 km. Menomatka on kokonaan alamakea ja illalla palatessamme joudumme vasyneina rontustamaan ylamakeen puolitoista kilometria. Paivan jalkeen onkin siis aika kuitti, vahan jotain nopeaa syotavaa huiviin ja nukkumaan yhdeksalta jotta jaksaa taas seuraavana aamuna herata puoli seitsemalta aamupalan laittoon.
Mina tyoskentelen (tai oikeammin lahinna hengaan) lastenkodin kahdessa talossa vuoron peraan. Sandra Lee Centerissa on kaksi vanhempaa taloa, kolmas on juuri valmistunut ja neljas rakenteilla. Talo numero ykkosessa on 7 lasta, ialtaan 1-12 vuotta, talo kakkosessa on 8 pienta, 1-5 v. Ykkostalossa on yksi "aiti", housemother Thoko ja hanella apulainen Khombusile, kakkosessa on kaksi "aiskaa", Lillian ja Ncaan ja apulainen Jabulile. Kolmostaloon ollaan pikku hiljaa muuttamassa, sinne tulee yhteen huoneeseen esikoulu isoimmille, koulu alkaa taalla taman kuun lopussa. Lisaksi taloon tulee lisaa lapsia kaupunginsairaalan lastenosastolta, jossa orpolapsia hoidetaan. Lapsilla on aika masentavia taustoja, heita on hylatty kenet minnekin, parkkipaikalle tai tyhjaan asuntoon jne. Swazikulttuuriin kuuluu se, etta lapset saavat itse kehittaa itselleen virikkeet ja aikuiset eivat juurikaan leiki heidan kanssaan. Mina sitten yritan parhaani mukaan huomioida vahan jokaista ja aika kova homma siina ajoittain on!
Tomi rakentaa samassa pihapiirissa sijaitsevaa tyopajaa yhdessa Lorenz nimisen Swazi miehen kanssa (kotoisin Mosambikista). Lorenz tykkaa olla pomona valkonaama pullaturismolle, mutta kohtelee "alaistaan" ihan kivasti (tyot saadaan jaettua suht jarkevasti). Puuhastelu vaatii silloin talloin pitkaa pinnaa yhteisen kielen puuttuessa (toinen on elaman koulussa kielet oppinut ja toinen on insinoori, joten Englanti ei oikein suju kummaltakaan) - huitomalla ja viheltelemalla yleensa saadaan hommat hoidettua. Tyo on aika raskasta ja hyvin fyysista, vetta kuluu parhaimpina paivina 6-7 litraa. Takalaiseen kulttuuriin kuuluu tehda kaikki ilman nakyvaa suunnittelua ja Michael keskustelee rakennuspuuhista Lorenzon kanssa ainoastaan siSwatiksi, joten taytyy valista ihan tosissaan pahkailla mita seuraavaksi tehdaan. Ehkapa Tomi paasee kohta tekemaan ihan oikeita toita sahkon parissa...
Tarjalla on p..keleen kova nalka joten joudumme lahtea raahustamaan kohti paikallista kotiamme - adios amico(a)s and other readers.
Olemme aika lailla kotiutuneet tanne ja aloittaneet tyot lastenkodilla. Paivat ovat kohtalaisen pitkia, aamulla menemme toihin puoli yhdeksaksi ja lopetamme tyot yleensa puoli viiden-viiden maissa. Jos on jotain asioita hoidettavana, on toista lahdettava aiemmin silla takalaiset bisnekset sulkevat ovensa yleensa viidelta, vain ruokakaupat ja tama nettikahvila ovat auki pitempaan. Kuljemme toihin kavellen, matkaa on noin 2,5 km. Menomatka on kokonaan alamakea ja illalla palatessamme joudumme vasyneina rontustamaan ylamakeen puolitoista kilometria. Paivan jalkeen onkin siis aika kuitti, vahan jotain nopeaa syotavaa huiviin ja nukkumaan yhdeksalta jotta jaksaa taas seuraavana aamuna herata puoli seitsemalta aamupalan laittoon.
Mina tyoskentelen (tai oikeammin lahinna hengaan) lastenkodin kahdessa talossa vuoron peraan. Sandra Lee Centerissa on kaksi vanhempaa taloa, kolmas on juuri valmistunut ja neljas rakenteilla. Talo numero ykkosessa on 7 lasta, ialtaan 1-12 vuotta, talo kakkosessa on 8 pienta, 1-5 v. Ykkostalossa on yksi "aiti", housemother Thoko ja hanella apulainen Khombusile, kakkosessa on kaksi "aiskaa", Lillian ja Ncaan ja apulainen Jabulile. Kolmostaloon ollaan pikku hiljaa muuttamassa, sinne tulee yhteen huoneeseen esikoulu isoimmille, koulu alkaa taalla taman kuun lopussa. Lisaksi taloon tulee lisaa lapsia kaupunginsairaalan lastenosastolta, jossa orpolapsia hoidetaan. Lapsilla on aika masentavia taustoja, heita on hylatty kenet minnekin, parkkipaikalle tai tyhjaan asuntoon jne. Swazikulttuuriin kuuluu se, etta lapset saavat itse kehittaa itselleen virikkeet ja aikuiset eivat juurikaan leiki heidan kanssaan. Mina sitten yritan parhaani mukaan huomioida vahan jokaista ja aika kova homma siina ajoittain on!
Tomi rakentaa samassa pihapiirissa sijaitsevaa tyopajaa yhdessa Lorenz nimisen Swazi miehen kanssa (kotoisin Mosambikista). Lorenz tykkaa olla pomona valkonaama pullaturismolle, mutta kohtelee "alaistaan" ihan kivasti (tyot saadaan jaettua suht jarkevasti). Puuhastelu vaatii silloin talloin pitkaa pinnaa yhteisen kielen puuttuessa (toinen on elaman koulussa kielet oppinut ja toinen on insinoori, joten Englanti ei oikein suju kummaltakaan) - huitomalla ja viheltelemalla yleensa saadaan hommat hoidettua. Tyo on aika raskasta ja hyvin fyysista, vetta kuluu parhaimpina paivina 6-7 litraa. Takalaiseen kulttuuriin kuuluu tehda kaikki ilman nakyvaa suunnittelua ja Michael keskustelee rakennuspuuhista Lorenzon kanssa ainoastaan siSwatiksi, joten taytyy valista ihan tosissaan pahkailla mita seuraavaksi tehdaan. Ehkapa Tomi paasee kohta tekemaan ihan oikeita toita sahkon parissa...
Tarjalla on p..keleen kova nalka joten joudumme lahtea raahustamaan kohti paikallista kotiamme - adios amico(a)s and other readers.
Friday, January 12, 2007
Decursus Mbabanesta
Taalla sita nyt ollaan ilman aakkosia... Kahden vuorokauden matkustamisen jalkeen saavuimme onnellisesti ja ilman minkaanlaisia kommelluksia perille maaranpaahamme Mbabaneen. Majoitumme Mbabanessa viettamamme ajan Kent Rock B&B:ssa, joka on meille "repaleperseille" aika fiini mesta. Meilla on kahden hengen huone omilla mukavuuksilla ja keittio kaytossamme. Pyykit pestaan puolestamme ja meista pidetaan muutenkin hyvaa huolta.
Lamminta taalla on sormituntumalta tanaan noin 25 varjossa ja aurinko on raastava! Ei paljon tule mieleenkaan kulkea jalkakaytavalla aurinkoisella puolella. Eli: hajotkaa siis pakkaseen siella, me hajoamme helteeseen taalla!
Huomenna tapaamme tulevat "vapaaehtoistyonantajamme" Michaelin ja Robinin, jotka ovat vastuussa LFA:n toiminnasta taalla. Sen jalkeen toivottavasti tiedamme tarkemmin, mita oikein tulemme tekemaan seuraavat nelja viikkoa. Talla hetkella siita ei viela ole hajuakaan. Kavimme LFA:n lastenkodissa Sandra Lee Centressa lyhyella vierailulla tanaan. Lapset olivat suurimmaksi osaksi 2-3-vuotiaita, ja juoksivat valittomasti vastaan kadet ojossa: Syliin, syliin! Aika karua. Ei sen niin pitaisi menna. Mutta aikas hyvat oltavat naperoilla naytti olevan eli ovat varmaan kuitenkin onnekkaimmasta paasta taalla. Heilla on "housemother", joka pitaa koko pesueesta huolta, han oli kunnon afrikkalainen mama, iso syli ja raikuvan kova aani!
Itse Mbabane on ihan kunnon afrikkalainen kaupunki, ainakin nain suomalaisen nakokulmasta, muutama lansimaiseen tyyliin posh ostoskeskus ja muuten rupuisempaakin kuin odotin. Jalkakaytavia ei ole, vaan tien vieressa menee kinttupolku, jota sitten kekkuloidaan eteenpain. Kaupunkia ymparoivat joka puolelta kukkulat, mitahan lie pari sataa metria korkeat? Hulppeat maisemat ovat kylla.
Toistaiseksi voidaan viela ihan hyvin ja olisi pikku hiljaa tarkoitus siirtya jopa kraanaveteenkin, siina on kohtalainen kloorin tuoksu ja landladymme mukaan se on turvallista. Emmehan halua hukuttaa Afrikkaa tyhjiin muovipulloihin! Asken tuli kokeiltua paikallisen tandoorikatukeittion antimia, katsotaan, kuinka rautavatsan kay. Raporttia siita seuraa myohemmin!
Lamminta taalla on sormituntumalta tanaan noin 25 varjossa ja aurinko on raastava! Ei paljon tule mieleenkaan kulkea jalkakaytavalla aurinkoisella puolella. Eli: hajotkaa siis pakkaseen siella, me hajoamme helteeseen taalla!
Huomenna tapaamme tulevat "vapaaehtoistyonantajamme" Michaelin ja Robinin, jotka ovat vastuussa LFA:n toiminnasta taalla. Sen jalkeen toivottavasti tiedamme tarkemmin, mita oikein tulemme tekemaan seuraavat nelja viikkoa. Talla hetkella siita ei viela ole hajuakaan. Kavimme LFA:n lastenkodissa Sandra Lee Centressa lyhyella vierailulla tanaan. Lapset olivat suurimmaksi osaksi 2-3-vuotiaita, ja juoksivat valittomasti vastaan kadet ojossa: Syliin, syliin! Aika karua. Ei sen niin pitaisi menna. Mutta aikas hyvat oltavat naperoilla naytti olevan eli ovat varmaan kuitenkin onnekkaimmasta paasta taalla. Heilla on "housemother", joka pitaa koko pesueesta huolta, han oli kunnon afrikkalainen mama, iso syli ja raikuvan kova aani!
Itse Mbabane on ihan kunnon afrikkalainen kaupunki, ainakin nain suomalaisen nakokulmasta, muutama lansimaiseen tyyliin posh ostoskeskus ja muuten rupuisempaakin kuin odotin. Jalkakaytavia ei ole, vaan tien vieressa menee kinttupolku, jota sitten kekkuloidaan eteenpain. Kaupunkia ymparoivat joka puolelta kukkulat, mitahan lie pari sataa metria korkeat? Hulppeat maisemat ovat kylla.
Toistaiseksi voidaan viela ihan hyvin ja olisi pikku hiljaa tarkoitus siirtya jopa kraanaveteenkin, siina on kohtalainen kloorin tuoksu ja landladymme mukaan se on turvallista. Emmehan halua hukuttaa Afrikkaa tyhjiin muovipulloihin! Asken tuli kokeiltua paikallisen tandoorikatukeittion antimia, katsotaan, kuinka rautavatsan kay. Raporttia siita seuraa myohemmin!
Tuesday, January 2, 2007
Viisi yötä lähtöön on...
...laskin ihan itse eilen... Maanantaina 8.1. siis lähdemme, lennämme ensin Finnairilla Madridiin ja vaihdamme Barajasin jättiläismäisellä kentällä (siis siellä, missä ETA räjäytti autopommin muutama päivä sitten...) Iberian lennolle Johannesburgiin. Suomesta lähdemme klo 17 ja perillä Johannesburgissa olemme seuraavana päivänä vähän ennen puolta päivää. Johannesburgissa vietämme yhden yön Backpackers´Ritzissä ja Baz Bus kohti Swazimaata lähtee seuraavana aamuna puoli kahdeksalta. Mbabanessa, Swazimaan pääkaupungissa meidän pitäisi olla aikataulun mukaan noin viiden maissa iltapäivällä keskiviikkona 10.1. Aikavyöhyke on sama eli matkustamme lähes suoraan etelään toiselle puolelle palloa! Swazeja ei muuten löydy Soneran eikä Saunalahden roaming-hinnastoista eli suomalaiset kännykkänumerot eivät todennäköisesti pelaa Swazimaassa ollessamme!
Eilen oli viimeinen työpäiväni teholla kolmeen kuukauteen, ja nyt täytyisi vielä pikapikaa käydä Lappeenrannassa hyvästelemässä molempien vanhemmat. Rinkka on olohuoneen lattialla odottamassa epätoivoista tavaroiden sullomisoperaatiota, pesukone jyllää ja Katin ystävällisesti lainaama ompelukone on keittiön pöydällä valmiina matkapyyhkeiden jne. tuunaukseen.
Muutama sana vielä matkakohteestamme: Swazimaa on pieni itsenäinen valtio Etelä-Afrikan ja Mosambikin välissä, asukkaita siellä on noin miljoona. Se on maailman harvoja absoluuttisia monarkioita: kuningas Mswati II päättää käytännössä omasta päästään kaiken, miten maassa homma toimii! Swazimaa itsenäistyi vuonna 1968 oltuaan sitä ennen Britannian protektoraatti, ja luin jostakin (Lonely Planet tai muu vastaava "luotettava lähde"!), että paikallisille itsenäisyys ja oma kulttuuri ovat niin tärkeitä ja kova juttu, ettei pahemmin haittaa, vaikka kuningas ostelee kahdeksannelle vaimolleen Mercedeksiä kansan enemmistön sitkutellessa alle kahdella dollarilla päivässä. No, mene ja tiedä, miten asia oikeasti on, siihen pääsemme reilun viikon päästä tutustumaan. Tärkeitä elinkeinoja maassa ovat mm. sokerin ja hedelmien viljely vientiä varten, maassa on myös hiili- ja timanttikaivostoimintaa. Teollisuus on keskittynyt Manzinin kaupungin ympärille n. 50 km pääkaupungista Mbabanesta. Luonto on noinkin pienessä maassa monimuotoista: koillisessa on lähes sademetsää ja etelässä savannia. Swazimaassa on useita hienoja luonnonsuojelualueita, joten sarvikuonoja pääsee halutessaan väijymään!
Menemme suurimmaksi osaksi aikaa Mbabaneen eli pääkaupunkiin, jossa on noin 70 000 asukasta. Työskentelemme siellä pienelle lähinnä HIV/AIDS-työtä tekevälle järjestölle Leadership for Africa:lle. ...Nimi kuulostaa aika pahalta: mielikuva "johtajuutta Afrikkaan" vievistä länsimaisista lähetystyöntekijöistä ei ole oikein tältä vuosikymmeneltä. Uskoakseni he kuitenkin tekevät varsin kovaa ja pyyteetöntä työtä erityisesti AIDS-orpojen elinolojen parantamiseksi.
HIV:n levinneisyys Swazimaassa on maailman korkeimpia. Lueskelin eilen amerikkalaisen swazeissa työskentelevän lastenlääkärin blogia, jossa hän kirjoitti monien asiakkaidensa kohtaamista pattitilanteista: HIV-testiä ei uskalleta tehdä mahdollisen positiivisen tuloksen ja sen mukanaan tuoman valtavan stigman vuoksi. Jos testi osoittautuu positiiviseksi, olisi ARV-lääkitystä periaatteessa tarjolla ainakin kaupunkioloissa. Lääkitystä ei kuitenkaan välttämättä uskalleta käyttää (ja esim. lääkitä HIV-positiivista lasta...), koska jos perhe ja suku saavat tietää tartunnasta, on edessä hylkääminen. Täällä kotona Helsingissä vielä turvallisesti istuessa, julkisten terveyspalvelujen ympäröimänä sitä ei osaa ollenkaan kuvitella, mitä kaikkea on edessä. Täytyy lähteä matkaan nöyrin mielin ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää.
Majapaikassamme Mbabanessa pitäisi olla mahdollisuus netin käyttöön. Mitä se käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi. Päivitän kuulumisia tänne sen mukaan, miten milloinkin nettiin pääsen.
Eilen oli viimeinen työpäiväni teholla kolmeen kuukauteen, ja nyt täytyisi vielä pikapikaa käydä Lappeenrannassa hyvästelemässä molempien vanhemmat. Rinkka on olohuoneen lattialla odottamassa epätoivoista tavaroiden sullomisoperaatiota, pesukone jyllää ja Katin ystävällisesti lainaama ompelukone on keittiön pöydällä valmiina matkapyyhkeiden jne. tuunaukseen.
Muutama sana vielä matkakohteestamme: Swazimaa on pieni itsenäinen valtio Etelä-Afrikan ja Mosambikin välissä, asukkaita siellä on noin miljoona. Se on maailman harvoja absoluuttisia monarkioita: kuningas Mswati II päättää käytännössä omasta päästään kaiken, miten maassa homma toimii! Swazimaa itsenäistyi vuonna 1968 oltuaan sitä ennen Britannian protektoraatti, ja luin jostakin (Lonely Planet tai muu vastaava "luotettava lähde"!), että paikallisille itsenäisyys ja oma kulttuuri ovat niin tärkeitä ja kova juttu, ettei pahemmin haittaa, vaikka kuningas ostelee kahdeksannelle vaimolleen Mercedeksiä kansan enemmistön sitkutellessa alle kahdella dollarilla päivässä. No, mene ja tiedä, miten asia oikeasti on, siihen pääsemme reilun viikon päästä tutustumaan. Tärkeitä elinkeinoja maassa ovat mm. sokerin ja hedelmien viljely vientiä varten, maassa on myös hiili- ja timanttikaivostoimintaa. Teollisuus on keskittynyt Manzinin kaupungin ympärille n. 50 km pääkaupungista Mbabanesta. Luonto on noinkin pienessä maassa monimuotoista: koillisessa on lähes sademetsää ja etelässä savannia. Swazimaassa on useita hienoja luonnonsuojelualueita, joten sarvikuonoja pääsee halutessaan väijymään!
Menemme suurimmaksi osaksi aikaa Mbabaneen eli pääkaupunkiin, jossa on noin 70 000 asukasta. Työskentelemme siellä pienelle lähinnä HIV/AIDS-työtä tekevälle järjestölle Leadership for Africa:lle. ...Nimi kuulostaa aika pahalta: mielikuva "johtajuutta Afrikkaan" vievistä länsimaisista lähetystyöntekijöistä ei ole oikein tältä vuosikymmeneltä. Uskoakseni he kuitenkin tekevät varsin kovaa ja pyyteetöntä työtä erityisesti AIDS-orpojen elinolojen parantamiseksi.
HIV:n levinneisyys Swazimaassa on maailman korkeimpia. Lueskelin eilen amerikkalaisen swazeissa työskentelevän lastenlääkärin blogia, jossa hän kirjoitti monien asiakkaidensa kohtaamista pattitilanteista: HIV-testiä ei uskalleta tehdä mahdollisen positiivisen tuloksen ja sen mukanaan tuoman valtavan stigman vuoksi. Jos testi osoittautuu positiiviseksi, olisi ARV-lääkitystä periaatteessa tarjolla ainakin kaupunkioloissa. Lääkitystä ei kuitenkaan välttämättä uskalleta käyttää (ja esim. lääkitä HIV-positiivista lasta...), koska jos perhe ja suku saavat tietää tartunnasta, on edessä hylkääminen. Täällä kotona Helsingissä vielä turvallisesti istuessa, julkisten terveyspalvelujen ympäröimänä sitä ei osaa ollenkaan kuvitella, mitä kaikkea on edessä. Täytyy lähteä matkaan nöyrin mielin ja ottaa vastaan, mitä tuleman pitää.
Majapaikassamme Mbabanessa pitäisi olla mahdollisuus netin käyttöön. Mitä se käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi. Päivitän kuulumisia tänne sen mukaan, miten milloinkin nettiin pääsen.
Subscribe to:
Posts (Atom)