Sawubona niinkuin takalaiset tapaavat sanoa! Terveena ollaan edelleen kaikesta huolimatta eli rautavatsa piti pintansa. Taisi olla huono idea valita blogger blogiohjelmaksi, on ollut hieman Sepan sytytyslanka kovilla kun edes paasivu ei millaan meinaa aueta nailla takalaisilla koneilla/yhteyksilla. Siksi tata juttua tulee nyt vahan harvakseltaan.
Olemme aika lailla kotiutuneet tanne ja aloittaneet tyot lastenkodilla. Paivat ovat kohtalaisen pitkia, aamulla menemme toihin puoli yhdeksaksi ja lopetamme tyot yleensa puoli viiden-viiden maissa. Jos on jotain asioita hoidettavana, on toista lahdettava aiemmin silla takalaiset bisnekset sulkevat ovensa yleensa viidelta, vain ruokakaupat ja tama nettikahvila ovat auki pitempaan. Kuljemme toihin kavellen, matkaa on noin 2,5 km. Menomatka on kokonaan alamakea ja illalla palatessamme joudumme vasyneina rontustamaan ylamakeen puolitoista kilometria. Paivan jalkeen onkin siis aika kuitti, vahan jotain nopeaa syotavaa huiviin ja nukkumaan yhdeksalta jotta jaksaa taas seuraavana aamuna herata puoli seitsemalta aamupalan laittoon.
Mina tyoskentelen (tai oikeammin lahinna hengaan) lastenkodin kahdessa talossa vuoron peraan. Sandra Lee Centerissa on kaksi vanhempaa taloa, kolmas on juuri valmistunut ja neljas rakenteilla. Talo numero ykkosessa on 7 lasta, ialtaan 1-12 vuotta, talo kakkosessa on 8 pienta, 1-5 v. Ykkostalossa on yksi "aiti", housemother Thoko ja hanella apulainen Khombusile, kakkosessa on kaksi "aiskaa", Lillian ja Ncaan ja apulainen Jabulile. Kolmostaloon ollaan pikku hiljaa muuttamassa, sinne tulee yhteen huoneeseen esikoulu isoimmille, koulu alkaa taalla taman kuun lopussa. Lisaksi taloon tulee lisaa lapsia kaupunginsairaalan lastenosastolta, jossa orpolapsia hoidetaan. Lapsilla on aika masentavia taustoja, heita on hylatty kenet minnekin, parkkipaikalle tai tyhjaan asuntoon jne. Swazikulttuuriin kuuluu se, etta lapset saavat itse kehittaa itselleen virikkeet ja aikuiset eivat juurikaan leiki heidan kanssaan. Mina sitten yritan parhaani mukaan huomioida vahan jokaista ja aika kova homma siina ajoittain on!
Tomi rakentaa samassa pihapiirissa sijaitsevaa tyopajaa yhdessa Lorenz nimisen Swazi miehen kanssa (kotoisin Mosambikista). Lorenz tykkaa olla pomona valkonaama pullaturismolle, mutta kohtelee "alaistaan" ihan kivasti (tyot saadaan jaettua suht jarkevasti). Puuhastelu vaatii silloin talloin pitkaa pinnaa yhteisen kielen puuttuessa (toinen on elaman koulussa kielet oppinut ja toinen on insinoori, joten Englanti ei oikein suju kummaltakaan) - huitomalla ja viheltelemalla yleensa saadaan hommat hoidettua. Tyo on aika raskasta ja hyvin fyysista, vetta kuluu parhaimpina paivina 6-7 litraa. Takalaiseen kulttuuriin kuuluu tehda kaikki ilman nakyvaa suunnittelua ja Michael keskustelee rakennuspuuhista Lorenzon kanssa ainoastaan siSwatiksi, joten taytyy valista ihan tosissaan pahkailla mita seuraavaksi tehdaan. Ehkapa Tomi paasee kohta tekemaan ihan oikeita toita sahkon parissa...
Tarjalla on p..keleen kova nalka joten joudumme lahtea raahustamaan kohti paikallista kotiamme - adios amico(a)s and other readers.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Hello, te työn raskaan raatajat! Tarja: sinä olet tottunut lasten kanssa puuhaajaa, joten sinä pärjäät mainosti näidenkin lasten kanssa. Se vain tahtoo tarttua tuo tauti, kun pitää vauvoja sylissään??? Tomille pitää muistuttaa, ettei mene metriä lähemmäs kirvestä! Tämä on vaatimus, ei pyyntö! Tietää varmaan, miksi! Mukava kuulla, että vatsa kestää sikäläiset ruuat. Maitoruokia kannattanee välttää ja keittämättömiä vihanneksia, sanoo kokemuksen syvä rintaääni täältä Tanhuantieltä.
Nauttikaa myös lämmöstä! Tämän viikon jälkeen elimistö alkaa jo sopeutua kuumuuteen ja sen jälkeen menee jo mukavammin. Mukavaa jatkoa!
Post a Comment